Vertaislainaaminen on kasvussa Suomessakin, mutta toistaiseksi alaa ei juuri säännellä. Fellow Finance -vertaislainayrityksen toimitusjohtaja Jouni Hintikka kertoo, että vertaislainabisnes on kasvanut Suomessa kolmen vuoden aikana merkittävää tahtia. Suomen vertaislaina-ala on silti vielä pientä verrattuna esimerkiksi Britannian ja Yhdysvaltojen vertaislainamarkkinoihin. Muualla vertaislainojen korotkin ovat halvempia. Suomessa vakuudeton pankkilaina on vielä toistaiseksi todennäköisesti halvempaa kuin vertaislaina. Yhdysvalloissa vertaislainoja tilaavat esimerkiksi velkaantuneet, jotka haluavat maksaa pikavipit pois halvemmalla vertaislainalla sekä toimintaansa aloittelevat yritykset, jotka eivät saa muuta rahoitusta. Vertaislainaamista koskee tällä hetkellä kuluttajansuojalaki, mutta se pätee vain lainoja välittävään yritykseen. Itse lainoihin laki ei yllä, sillä ne ovat yksityishenkilöiden välisiä. Oikeusministeriössä valmistellaan kuitenkin parhaillaan lakiuudistusta, jossa vertaislainaajien velvollisuudet on määritelty tarkemmin. Valtiovarainministeriön virkamies kommentoi, että rahoitusalan monipuolistuminen nähdään positiivisena asiana. Vertaislainat edustavat vaihtoehtoisia rahoitusmarkkinoita, joilla saadaan lisää kilpailua ja uusia sijoituskohteita.